Ensimmäisessä tehtävässä piti aloittaa keskustelun viiden tuntemattoman ihmisen kanssa. Päätin aloittaa toisen päivän tehtävästä joka on sama sillä lisäyksellä että minun piti katsoa suoraan kohtaamani henkilön silmiin ja muistaa minkä väriset ne olivat.

En kyennyt "jututtamaan" kaikkia viisi henkilöä samana päivänä. Pidin tehtävää melk vaikeana kahdesta syystä: ensinnäkin minulla on luonnostaan melko ujo luonne, sekä tuntuu siltä että Suomessa puuttuu niin sanottua "small talk" -kulttuuria (niinkuin jenkkiläs) ja keskustelun aloittaminen tuikituntemattoman kanssa in hyvin epätavanomaista.

 

1. Ensimmäinen "kohde" (tosin nyt ei vielä yritetä "iskeä") oli apteekkari jolla oli siniset silmät. Tosin en tiedä hyväksynkö edes tämän, koska kysyin oisko heillä myynnissä yhtä etsimääni lääkettä (ei mitään vakavaa ja isälleni). Oli pakkos sanoa että keskustelun koostui pitkälti kysymysksestäni.

2. Toinen "kohteeni" oli vanhahko mies jolla oli vaalean-siniset silmät. "Miljöönä" oli uimahallin sauna. Olimme kahdestaan (muistakaa en yrittänyt "iskeä", enkä muutenkaan pidä miehiä viehättävinä) ja tokaisin "ei olla pitkästä aikaa ollut saunassa" hän jotain murjahti hyväksyvästi mutta ei yrittänyt jatkaa keskustelua. 

 

3. Kolmannella oli ruskeat silmät. Tämä oli melko helppo. Olin baarissa katsomass futismatsia kavereitten kanssa ja samassa pöydässä istui kaksi tuntematonta henkilöä. Kysyin joukuetta he kannustavat ja se oli sama kuin minulla. Sainpa jopa muutaman "high-five:in" kun kannattamamme joukkue onnistu maalinteossa.

4. Neljännellä oli mustat silmät. Minulla oli kiire kaverilleni ja menin dösäril ja katsoin aikataulua: kuusi minsaa ennen kunin busa tulee. Pysäkillä jökötti bussikin ja päätin kysyä dösäril olevalta henkilöltä oliko se toiminnassa. Tosin tässä tapauksessa hän oli kuuntelemassa MP3 -soitinta, joten jouduin tekemmän enemmän saadakseni häenen huomionsa.

5. Viimeinenkin kohteeni oli klubissa. Muutama kaverini meni puhumaan muutamalle tutulle, ja siinä yhteydessä oli liuta ihmisiä jota en tuntenut. Kysyin sitten nopeasti yhdeltä äijältä kuuluiko hän seuralaisensa samaan porukkaan, vähän juttua niistä ja näistä, sekä vihdettin nimiä.

 

- Oli kyllä lukemttomia muita ihmisiä jota yritin jututtaa (etenkin kännissä) mutta en muistanut heidän silmiensä väriä. Koitin myös saada baarimikkojen huomion pelkästään katsekontaktilla. Yritän tästä lähtien käyttä hyväkseni katsekontaktia kaikissa sosiaalisissa kanssakäymisissä.